lauantai 10. elokuuta 2013

Kesäinen Venetsia

Niin eriomaiseksi mainostettu bahn.de teki toistamiseen temput ja tarjosi vain lisämaksullisia reittejä matkalle Roomasta Venetsiaan (ennen kuin kukaan valopää pääsee sanomaan, niin sankari-insinöörimme osasivat rastittaa vain nopeimmat yhteydet pois päältä). No onneksi Thomas Cook Ja Ternitalia pelastivat tilanteen ja matkalle löytyi myös IC yhteys Venice Mestrolle, josta paikallisjunalla Venice Santa Luciaan. Tosin oikealle laiturille meno oli vaikeaa lukossa olevien ovien takia, mutta hyväkuntoiset insinöörimme suorittivat 300m rinkkajuoksun uuden Euroopan ennätyksen ja ennättivät junaan italialaisten veturimiesten heiluttaessa ja kannustaessa.

Sankari-insinöörimme saivat koko 6 tunnin junamatkan ajaksi omaan käyttöön 6 hengen loosin, jossa Tervo mahtui kolmelle penkille suoriltaan nukkumaan. Koska yhdelläkään asemalla ei näkynyt ruotsalaisia reilaajatyttöjä, ottivat insinöörit uudet kortit käyttöön. Asemien kohdalla Tervo esitti nukkuvaa ja valtasi kolme penkkiä ja Kekkonen oli keskittyneenä kirjaan. Kukaan ei siis uskaltanut häiritä retkikuntamme matkaa.

Sankari insinöörimme odottivat, että Venetsia on elokuussa turistirysä, mutta todellisuudessa se on turistihelvetti.  Muutenkin tähän asti joka kaupungissa on ollut samanlaiset maahanmuuttajien laukku-, aurinkolasi-, laserkynä- ym. rihkama- ja piraattimarkkinat.  Venetsiassa osoittautui näppäräksi ostaa 24h lippu vesibussiin, jolla on näppärä kulkea pitkin kanaaleita.

Lippu tuli myös tarpeeseen, sillä sankari-insinöörimme halusivat nähdä Indiana Jonesin kuvauspaikkojen ja Wolfstein ET:n paikkojen lisäksi myös ravintolan, jonka kalarisottoa Anthony Bourdan kehui eräässä jaksossaan. Trattoria da Romano niminen paikka löytyy Buranon saarelta, jonne pääsee puolessa tunnissa Venetsiasta vesibussilla. Sieltä maankuulu Romano Risotto irtoaa parilla kympillä, ja kyllä se on sen arvoista. Palvelu on myös erikoista ja tarjoilijat heittävät huulta ja pikkuvittuilua asiakkaille, tai ainakin insinööreillemme…

ps. kannattaa uskoa Pekka Haavistoa ja ottaa mukaan korkkiruuvi.


4 kommenttia:

  1. missä majoituitte venetsiassa? olen itse lähdössä nyt kesäkuussa reilaamaan ja venetsia on yksi kohde reitillämme. siellä olisi tarkoitus viettää yö tai pari, mutta ei sen enempää. tuleeko korkkiruuvin lisäksi mieleen muita vinkkejä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      Anteeksi pitkä vastausviive. Yövyimme hotellissa nimeltä Albergo Doni
      http://www.booking.com/hotel/it/doni.html

      Korkkiruuvin lisäksi kannattaa ottaa käsipesuun sopivaa pyykinpesuainetta (ainakin Y3 on toimiva), myös läppäri/tabletti on oiva apu niin pystyy junayhteyksiä tarkistamaan paremmin, ellei sitten luota Thomas Cook:n kustantamaan European rail timetable nimiseen kirjaan.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Niin ja tuota Haaviston opas on oikein hyvä opus, osittain hieman vanhentunut, mutta siinä on hyviä viisauksia ja mietteitä kuinka matkalla voi toimia.

    VastaaPoista