lauantai 30. maaliskuuta 2013

Sankari-insinöörin Krakova



Insinööriemme matkaan on vielä nelisen kuukautta aikaa, mutta muuttolintujen tavoin on tämän Ankan täytynyt suunnata matkaan. Tällä kertaa suuntana on Itä-Euroopan helmi Puola ja matka alkakoot historiallisesta Krakovasta.  Puolassa sankari-insinöörimme on tarkoitus viettää pääsiäistä ulkomaalaisten tuttavien kanssa ja jatkaa siitä sitten sankarimatkailua eteenpäin.

Perjantai 28.3.2013
Krakovasta löytyi vanhan kaupungin liepeiltä ”maito baari”, josta sankari-insinöörimme löysi edullista ruokaa. Ikävä kyllä kapitalismin koura oli iskenyt jo maitobaareihinkin, eivätkä ne olleet enää lähes ilmaisia yhden-kolmen ruuan ravintoloita, vaan ruoka lista tuntui olevan pitkä kuin Stalinin sortovuodet. Maha täynnä oli parempi jatkaa matkaa kohti tuntematonta.

Vanhan kaupungin ja kuninkaanlinnan jälkeen olikin hyvä jatkaa matkaa eteenpäin. Kaupungin bussi alle ja vajaan tunnin bussi ajelun ja kävelyn jälkeen löytyikin vanha bunkkeri, jonne oli tullut kutsu saapua.  Jotenkin matkalla sankari-insinöörin mieleen tuli legendaarinen elokuva Hostel… Bunkerissa tapasimme muummuossa tämän kuvassa esiintyvän oudon sakalaisen. Uskaltaisitko lähteä tämän sakemannin kanssa Auschwitziin pienelle kevät retkelle?

Lauantai 29.3.2013
Päivä valkeni kirjaimellisena, koska yöllä oli tullut 20 senttiä lunta.  Mikä olisikaan parempi tapa viettää talvista pitkää perjantaita, kuin matkustaa Auschwitz-Birkenauhun. Varsinkin jos mukana on mustanhuumorin ystäviä sekä saksalaisia.

Vaikka ilma oli mitä huonoin, siitä huolimatta turistien määrä varsinkin Auschwitzissä oli ihan käsittämätön. Sankari-insinöörimme ei yleensä juurikaan viihdy turistioppaiden ja turistilaumojen keskellä, mutta tällä kertaa oli pakkoa taipua kohtaloon. Olihan samaisessa paikassa aikoinaan 1,5 miljoonaa muutakin ihmistä kohdannut kohtalonsa.

Birkenaun puolella turisteja olikin jo paljon vähemmän. Eiköhän kaikille historian tunnilla hereillä ole selvillä mitä kyseisellä leirillä tapahtui, joten siitä on tässä turha kertoa. Sen verran on pakko kuitenkin mainita, että hyvin usein keskitysleireistä puhuttaessa, puhutaan vain juutalaisten kohtalosta, samalla unohdetaan tyystin homoseksuaalit, poliittiset vangit sekä mustalaiset. Ehkä heidän tukiryhmät eivät ole pitäneet asiasta niin suurta puhetta, kuin sionistit.

Launatai 30.3.2013 Turistihelvettiä osa 2. 
Auschwitsin rinnalla Krakovan lähellä olevat suolakaivokset ovat seudun suurimpia turistinähtävyyksiä. Mainittakoon aluksi, ettei tätä matkaa kannata tehdä jos koistinen on päässyt yllättämään. Mikä olisikaan mukavampaa, kuin pienessä päänsäryssä ja yleisessä heikotuksessa olla maan alla ahtaassa ja kosteessa paikassa…  Onneksi sankari-insinöörimme oli kaukaa viisas eikä tehnyt tätä virhettä (ainakaan virallisesti).

Noin 400 rappusta alempana alkaakin vasta sitten lopullinen koettelemus. 3 tuntia oppaan perässä. Sikäli sankari-insinöörillämme oli onni matkassa, ettei reissu täysin outojen kanssa tarvinnut tehdä vaan sankari-insinöörin ulkomaalaisia ystäviä oli parikymmentä mukana, joten tutustuminen tapahtui turvallisesti tuttujen kanssa.

Pakko sanoa, näin Ankan näkökulmasta, että kannattaa miettiä kahdesti haluaako nähdä kaivokset. Ihan oikeasti jo tunnin jälkeen tuntui, että eiköhän tämä ole jo nähty. Miksei enää osata arvostaa kohtuullisuutta?
Illalla sankari insinöörimme vietti grilli-iltaa yhdessä ystäviensä kanssa. Puolalainen liha ja varsinkin makkara ovat oikein loistavia. Samaa ei tosin voi sanoa puolalasien keittiön tiskaus välineistöstä. Voiko olla oikeasti, niin ettei Suomen ulkopuolella osata tiskata?






lauantai 2. maaliskuuta 2013

Talouden tunnusluvut


Insinöörimme ei vieläkään lakkaa ihmettelemästä, mikä ihmisiä vaivaa 1 650 kävijää, vaikka sivua päivitetäänkin vielä laiskasti…


Kevät on tunnetusti taloustoimittajien kulta-aikaa, yritykset julkaisevat viimevuoden tulokset ja lehdet täyttyvät yhtiökokouskutsuista. Vielä ei päästä julkaisemaan insinööriemme tilinpäätöstä reissusta, mutta kurkataanpas hieman heidän budjettilaskelmiin. Budjetti on laadittu Pekan opasta mukaillen, jota on höystetty elämänkokemuksella sekä arvauksilla (varsinkin jälkimmäisellä). Mainittakoon, ettei insinöörimme ole jaksaneet lukea muiden blogeista mallia, eikä edes googlettaa majoitusten hintoja yms.  Jännitys on siis suuri, kuinka insinööriemme talousarvio tulee toteutumaan. Sen verran jo tiedetään, että lentoliput tulivat maksamaan aika paljon vähemmän kuin niille oli budjetoitu.

Alla olevassa taulukossa näkyy insinööriemme laskentaa. Pakko myös mainita, että bloggerin taulukkotyöstö ominaisuudet on hanurista!


Kpl x hinta Yhteenä
22pv reililippu

509 €
Yöpymiset 21 x 35e 735 €
Paikkaliput 10 x 15e 150 €
Ruoka 22 x 25e 550 €
Lentoliput 2 x150e 300 €
Oluet 50 x 2,5e 125 €
Museot 15 x 5e 75 €
Hostellikortti
17 €
Vararahasto
200 €
Yhteensä
2 661 €
Yhteensä +10%
2 927€
Pekan laskelma
2 703 mk

Katsaus Pekka Haaviston kirjan rahapolitiikkaan

Insinöörimme ovat joutuneet lukiessaan Pekan opasta pahaan jamaan. Pahasti näyttää, siltä että on olemassa riski, että määräyksiä pitää soveltaa, mikäli uskomme Pekkaan! Jos insinöörimme, eivät voisi luottaa pitkän linjan poliitikkoon, niin keneen sitten tässä maassa voisi luottaa?

Keväällä -79 uusittujen määräysten mukaan saa matkalle lähtiessään viedä Suomesta Suomen rahaa ja ulkomaan valuttaa enintään 5 000markan arvosta, 500 markan seteliä ei saa viedä maasta! Valuutan saa ostaa aikaisintaan kuukauden ennen matkan alkamista yhdelle matkalle kerrallaan. Huom! Mikäli aikoo ostaa yli 1 000mk edestä ulkomaan valuttaa pitää henkilöllisyys todistaa.

Onneksi lisävaluutan saaminen maailmalle näyttää olevan Pekan vinkkien mukaan helppoa. Rahojen katoamisen, sairastumisen tai muun vakavan syyn takia voi kääntyä oman pankkinsa pääkonttorin matkavaluuttaosaston puoleen telexillä, sähkeitse, puhelimitse tai KIRJEITSE! Pankilla on lupa tällaisessa tilanteessa lähettää 1 000 markkaa kohde maahan! Mikäli on tarve suurempaan summaan pitää pankin pyytää ensin Suomen Pankilta lupa! Heti maanantaina insinöörimme aikovat selvitää pankinsa TELEX-tiedot. [Insinöörimme haluavat huomattaa, niille joille tietoliikenteen historia ei ole tuttua, että Telex eli kaukokirjoitin on eriasia kuin telefax]

Matkan jälkeenkään rahapolitiikka ei ole Pekan mukaan niin helppoa kuin voisi kuvitella. Nykyisten määräysten mukaan Suomessa asuva ei saa pitää hallussaan (pöytälaatikossa) yli 5 000mk edestä ulkomaan valuuttaa. Tätä suuremmat summat on vaihdettava joko markoiksi tai talletettava pankin valuuttatilille. Pekka itse pitää valuuttatilin korkoa mitättömänä toteamalla: ”Kotimaiselle valuuttatilille heruu korkoa kokonaista kolme prosenttia vuodessa.”
  
Kertomatta meidän insinööreille, olen anonut ylex:n iltapäivältä insinööreille YLEX- pitkiäkalsareita, jotta he pärjäisivät reissuilla. Saa nähdä ymmärtääkö radiotoimittajat niiden tarvetta ja sitä minkä näkyvyyden radiokanava saisi.