lauantai 12. tammikuuta 2013

Mätäkuun reissu


Insinöörimme viettivät iltaa päivällisen ja suunnittelun merkeissä kulttuuriravintola Ohranjyvässä. Tällä kertaa paikalla ei tavattu kuuluisaa toimittajapersoonaa Mauno Ahosta. Siitä huolimatta tai siitä syystä suunnitelmat ovat ruvenneet kirkastumaan ja reitti hahmottumaan jo hyvissä ajoin.

Matkan ajankohdaksi on varmistumassa perinteinen mätäkuu, toivottavasti tämä ei ole enne ja ohranjyvät ovat kunnossa reissun jälkeenkin. Luvassa on siis todella kuumia ja täyteen ahdettuja junavaunuja, sillä Keski- ja Etelä-Eurooppalaiset tunnetusti pitävät juuri tuolloin lomansa.

Reitti rupeaa kanssa pikku hiljaa hahmottumaan. Menoliputhan oli jo hankittu Barcelonaan josta matkan olisi tarkoitus jatkua Etelä-Ranskan rannikko pitkin kohti Italiaa, matkalla toki pakollinen pysähdys Monacoon, jossa budjetti tullaan tuplaamaan ruletissa (kaikki mustalle tottakai).

Kun taskut on täytetty rulettipöydässä, on aika jatkaa matkaa kohti Pisaa, jossa insinöörimme voivat toistaa Galileo Galilein putoamistestit. Siitä sitten onkin aika vetäytyä Roomaa tekemään lopullisia ratkaisuja, jonka jälkeen insinöörimme voivat esittää Paaville laskelmat, että kirkko oli sittenkin oikeassa 1500 –luvun lopussa, eikä maapallo sittenkään liiku.

Tämän jälkeen onkin aika lähteä postimerkkiostoksille San Marinoon, josta junan olisi tarkoitus jatkaa Venetsian turistihelvettiin. Kun hermot on mennyt Venetsian turisteihin, on aika turvautua Heidi Somervuon (jos et tunne henkilöä on syytä katsoa Pasila S1E8) neuvoon ”joskus on hyvä kavuta vuoren huipulle”. Vuoren huipulta olisi sitten tarkoitus laskeutua Sveitsiin.

Loppumatka onkin sitten tarkoitus tehdä korkeakulttuurin merkeissä. Sveitsistä matka jatkuu Liechtensteinin kautta Mozartin kotiin ja Sound of Musicin maisemiin. Siinä vaiheessa, kun Mozartin kuulat ovat aiheuttaneet huonon olon, onkin aika lähteä etsimään alkuperäistä Wienin leikettä ja tanssimaan valssia Straussin tahtiin.  

Wienistä on tarkoitus tehdä loikkaus Itäblokkiin. Mikäli tarinamme sankarit eivät koe elokuvan Hostel kohtalo Bratislavassa, he jatkavat Tonavan vartta pitkin kohti sukulaiskansan kotia. Budapestissä onkin aika heittää rinkka nurkkaan ja pukea smokit päälle ja suunnata kohti kuuluisaa Unkarin valtion oopperaa.
 
Budapestissä matkaseurue sitten tuleekin hajoamaan. Insinööri 1 aikoo suunnata kohti kotia, kun taas Insinööri 2 aikoo matkustaa 24h tunnissa 7 eri junalla Budapestistä Lontooseen, uhmaten Idä-Pikajunaa. Ja minä A. Ankka aion jatkaa matka uiden Tonavaa aina suurelle Mustalle merelle asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti