sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Askel lähempänä matkaa




Kaikki alkoi kesällä 2012, kun eräiden kesäjuhlien jälkeen istuttiin yksillä Tamperelaisessa olut-ravintolassa. No yksiä seurasi ne seuraavat jne. Illan päätteeksi oli kuitenkin tehty päätös, että kesä 13 kuluisi eurooppalaisten rautatiekiskojen päällä reissaten.

Matkaa on suunniteltu kesästä asti säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta pikkuhiljaa reitti rupeaa hahmottumaan, tai ainakin jokinmoinen ajatus mitä se voisi olla. Suunnittelut on edennyt siihen asti, että yhden suuntaiset lentoliput on ostettu Barcelonaan, matkan kesto ja päättymispaikka on vielä auki.

Tässä blogissa seurataan matkaa A. Ankan silmin, joka lähtee "jäniksenä" matkaan. Matkan suunnittelussa tärkeänä osana on Pekka Haaviston kirjoittama Inter rail opas, vuodelta 1979. Sen verran on myönnytyksiä tehty budjettia laatiessa, että markat muutettiin suoraan euroiksi, kertoimella 1 (Suomen Pankin julkaisema nykyrahakerroin 2011=1;  vuoden 1979 kerroin on 0,5221, tosin vuoden 1973 kerroin on ~1 ja tuolloin muiden maiden hintaerot olivat nykypäivää suurempia). Vuonna 1979 piti varata 30mk päivän ruokiin, 30eurolla syö jo hyvin, varsinkin Itä-Euroopan puolella, mutta 25mk/e lienee hostellista aika vähän tänä päivänä. 


Kirjaa lukiessa ei voi olla huomaamatta Euroopan yhdentymistä. Enää ei taida tarvita erikseen pyytää tullilta todisteita, että on lähtenyt suomesta pois, niin että on ollut kamera mukana. Eikä taida enää olla voimassa sekään sääntö, ettei maahan saa tuoda voita kuin 2,5kg,  Sveitsistäkään tuskin enää saa Itä-Euroopan maiden valuutoita ”allennusmyynnillä”.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti